Hyvinvointi ja osallisuus – Tiimi 7

Heini: Tämä blogiprojekti ja koko Hyvinvointi ja osallisuus -opintojakso on ollut mielenkiintoinen matka tähän monipolviseen ja laajaan aiheeseen, jossa ei tunnu olevan yksiselitteisiä ratkaisuja haasteellisiin tilanteisiin. Olen omissa kirjoituksissani ehtinyt vain raapimaan pintoja, jotka tavalla tai toisella ovat koskettaneet itseäni. Kuitenkin koen, että pysähtyminen näiden monien tärkeiden aiheiden äärelle on kasvattanut ihmisenä ja ammattilaisena, vaikka ei nämä asiat aivan vieraita alun perin olleetkaan. Niinhän se usein on, että sitä saa projektista niin paljon kuin sille antaa. Erityisen opettavaista sanotaan olevan epämukavuusalueilla vierailu ja tämä blogin kirjoittaminen on ollut itselleni juuri sitä. Toivottavasti olen onnistunut tarjoilemaan lukijoille ajattelemisenaiheita ja sitä kautta edes pientä kasvua niin kuin monet opintojakson aikana lukemani kirjoitukset tarjosivat minulle. Kiitos. 🙂

Kristiina: Opintojakson aihe on erittäin lähellä sydäntäni. Hyvinvointi, toisista välittäminen ja lähimmäisen rakkaus ovat itselleni sellaisia ohjenuoria, että niiden mukaisesti pyrin elämään. Joskus jopa toisista huolehtiminen on vienyt niin ison osan elämästäni, etten ole muistanut pitää itsestäni huolta. Virheistä ja erheistä oppii, se on elämän suola. Nyt muistan myös haalia omaan elämääni mukavia asioita ja olen saanut huomata, että näin jaksan paljon paremmin tehdä työtä ja huolehtia toisista. Tämä syksy on ollut poikkeuksellinen omassa elämässäni. Opinnot ovat vieneet ison siivun vapaa-ajastani ja työ erityisopettajana on ollut poikkeuksellisen työläs. Olen saanut uuden luokan elokuussa ja sen mukana ihania oppilaita perheineen – toisista huolehtimista ja välittämistä on riittänyt. On hienoa huomata, miten suun avaaminen kannattaa. Apua löytyy, kun sitä rohkenee pyytää. Yhteistyökumppaneita on löytynyt ja omaa taakkaa on saanut jakaa toisten kanssa. Vaikka olen tehnyt yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa jo vuosia, niin tutustuminen lähemmin matalan kynnyksen toimintaan avasi silmiäni. Sain jutella nuorisokahvilan työntekijöiden kanssa sekä vanhusten kerhotoiminnan ohjaajien kanssa. Vapaaehtoistyön arvostus nousi taas askelman korkeammalle omissa silmissäni. Erityisesti nämä osallisuus ja hyvinvointi käsitteinä selkiytyivät minulle tämän opintojakson ja blogikirjoittamisen myötä. Omat arvoni saivat vahvistusta sekä tunne siitä, että olen matkalla oikeaan suuntaan. Kiitos lukijoille ja kanssakirjoittajille ❤

Nina: Olen blogikirjoituksissani pysynyt hyvin pitkälti oman työkenttäni asioissa. Työskentely lastensuojelussa on hyvin moninaista ja asioita pitää tutkailla monesta eri näkökulmasta. Opintojaksona Hyvinvointi ja osallisuus on muistuttanut itseäni siitä miksi tätä työtä teen ja laittanut myös pohtimaan miten voisin tehdä työtäni vielä paremmin. Lastensuojelussa hyvinvointi ja osallisuus ovat hyvin vahvasti mukana päivittäin. Ajatus siitä, että teemme työtä lapsia ja perheitä varten on pohja meidän työllemme. Jakson aikana olen pohtinut myös omaa hyvinvointiani ja jaksamistani. Syksy on ollut hyvin kuormittava opiskelujen sekä töiden vuoksi, mutta olen myös löytänyt uusia keinoja parantaa omaa jaksamistani. Kiitos ❤

Anna-Maija: Tämä bloggaaminen oli kokonaisuudessaan erilainen, mutta hieno kokemus. Opin paljon uutta asiaa lukemalla muiden kirjoituksia ja samalla painoin mieleeni yhä tiukemmin jo aiemmin havaitsemiani asioita. Muistitin itseäni tämän alan vaatimuksista ja tavoitteista muun muassa asiakkaiden ja hyvinvoinnin asioissa. On mahtavaa huomata, miten valtavasti opiskeluryhmämme on jo tässä vaiheessa syventänyt omia oppejaan ja miten monialaisesti näitä blogikirjoituksia luotiin. Aiheita oli valtavasti ja omia kokemuksia tuotiin paljolti esille. Mahtavaa! Kiitos kaikille lukijoille ja kommenttien jättäjille sekä paljon intoa ja energiaa kaikille loppuvuodelle sekä uuteen vuoteen 2020!

Meri-Tuuli: Blogi-tehtävä on ollut antoisa ja vienyt itseäni hyvin monenlaisten näkökulmien pariin. Olen itse suunnannut opintoni pitkälti varhaiskasvatuksen pariin, mutta tämän opintojakson aikana olen avannut mahdollisuuksia itselleni tutustua muihinkin sosiaalialan ulottuvuuksiin. 7-tiimin kanssa on ollut mielekästä tehdä yhteistyötä ja kuulla heidän kokemuksistaan itselleni entuudestaan melko vieraista sosiaalialan työympäristöistä. On ollut myös aivan uudenlainen kokemus päästä monimuoto-opiskelijana tutustumaan verkko-opintojen maailmaan. Verkko-opintoihin sopii mielestäni hyvin tämän kaltainen blogi-tehtävä, sillä kommentoiminen verkossa mahdollistaa vuorovaikutuksen, jota opinnoissa kuitenkin tarvitaan. Omissa blogi-teksteissä näyttäytyi vahvasti mukavuusalueenani varhaiskasvatus, mutta otin myös askeleita täysin varhaiskasvatuksen ulkopuolelle! Kiitos mielenkiintoisista lukuhetkistä ja voimia loppuvuoden viimeisiin rutistuksiin! ❤

Tämä on blogimme viimeinen kirjoitus ja poistamme tämän blogin arvioinnin jälkeen.

Lämmin kiitos lukijoille!

Mielen hyvinvointia edistävät eläkkeelle jäämisen johdosta lisääntynyt vapaa-aika sekä elämänkokemuksen tuomat taidot ja viisaudet. 55-74-vuotiaat kokevat psyykkistä kuormitusta ikäryhmistä keskivertaisesti kaikken vähiten. Ikääntymiseen mahtuu kuitenkin hyvinvointia lisäävien tekijöiden ohella myös haastavia ja voimavaroja kuluttavia muutoksia, luopumista sekä sopeutumista. Yli 75-vuotiaat kokevat psyykkistä kuormitusta puolestaan ikäryhmistä eniten. Mistä tämä johtuu? (Suomen mielenterveys Ry 2019.)

Ikääntyneiden keskeisimpänä ongelmana pidetään yksinäisyyttä. Ikääntyneiden yksinäisyyteen liittyy yleensä jokin muutos elämässä; kuten puolison menetys, avioero, muutto, sairastuminen tai eläkkeelle jääminen. Myös persoonallisuuden piirteet, kuten arkuus ja yhteiskunnan asenteet ikääntyneitä kohtaan saattavat lisätä kokemusta yksinäisyydestä. (Eläkeliitto 2019.)

Yksinäisyys on koettuna tunteena mielenterveydelle rasite, josta voi seurata pahimmillaan syvä ahdistuksen tila. Yksinäisyys voi johtaa arvottomuuden ja merkityksettömyyden kokemuksiin, turvattomuuden tunteeseen, unettomuuteen, muistiongelmiin sekä masennukseen. Tämä voi olla myös seuraus toisin päin; mielenterveyden haasteet voivat johtaa yksinäisyyteen ja eristyneisyyteen. (Mielenterveystalo.fi 2019.)

On kuitenkin tärkeää ymmärtää, ettei yksin oleminen ja yksinäisyys ole täysin sama asia. Yksin oleminen merkitä mielenrauhaa, jolloin yksinäisyys on positiivista ja antaa tilaa omille tarpeille. (Ahola 2012.) Ikääntyneistä moni kuitenkin sietää yksinäisyyttä varsin hyvin. Iän karttuessa monet jopa viihtyvät hyvin itsensä kanssa ja nauttivat siitä, että saavat elää oman näköistä elämää, kokea itsenäisyyttä ja pohtia rauhassa asioita. Yksinäisyyden tunne on hyvin henkilökohtainen kokemus. (Mielenterveystalo.fi 2019.)

Emotionaalinen, fyysinen ja sosiaalinen yksinäisyys ovat vanhuusiällä koetun yksinäisyyden ulottuvuuksia. Emotionaalinen yksinäisyys on niin sanottua tunnepuolen yksinäisyyttä. Tuolloin yksinäisyyden kokemukset voivat johtua mm. yksin asumisesta, leskeksi jäämisestä, heikoksi koetusta terveydentilasta tai heikentyneestä toimintakyvystä. Fyysisen yksinäisyyden kokemukset johtuvat seksuaalisuuden, läheisyyden tai kosketuksen puutteen kokemuksesta.
Sosiaalinen yksinäisyys näyttäytyy vähäisinä ihmissuhteina ja puuttuvina vuorovaikutustilanteina. (Mielenterveystalo.fi 2019.)

Pienetkin teot voivat helpottaa ikääntyneen yksinäisyyden kokemusta, vaikka yksinäisyyttä ei välttämättä pystytä kokonaan poistamaan. Pieni teko, jonka jokainen voi tehdä, on kohdata ihminen ja antaa hänelle edes hetki aikaa omastaan. Voit tarjoutua kahvitteluseuraksi, kesksustelukaveriksi, apukäsiksi tai puolestaan pyytää mukaan johonkin toimintaan tai harrastukseen. Toisinaan yksinäiseksi kokevan saattaa olla vaikeaa ylittää kynnys toisen seuraan lähtemisestä, mutta anna hänelle hetki aikaa ja kysy myöhemmin uudestaan. Rohkaistu tarjoamaan aikaasi ikä-ihmiselle, vaikka hän ei oli entuudestaan sinulle niinkään tuttu tai läheinen, koska juuri he kaipaavat aikaasi. (Eläkeliitto 2019.)

Suosittelen katsomaan aiheeseen liittyvän Arman pohjan tähden alla (kausi 4.) jakson. Jakso 1/12, jossa käsitellään yksinäistä vanhuutta kotihoidon näkökulmasta. Tämä dokumentti avaa hyvin ymmärryksen siitä, kuinka yksikin päivittäinen lyhyt kohtaaminen hoitajan kanssa voi olla merkittävin asia vanhuksen elämässä. (Ruutu.fi 2019.)

Varhaiskasvatuksen opettajan työssä olen tukenut ikääntyneiden yksinäisyyttä yhteistyöllä varhaiskasvatuksen ja vanhuspalveluiden välillä. Oman ryhmäni kanssa käymme säännöllisesti palvelutalossa vierailuilla. Nämä kohtaamiset tuo iloa ja oppia molemmin puolin. Kohtaamisten ei tarvitse pitää sisällään sen erikoisempaa sisältöä, riittää kun on aikaa läsnäololle. Kuinka sinä voisit huomioida ikääntyneiden yksinäisyyden sinun työssäsi?

Lähteet:

Ikäihmiset. 2019. Suomen mielenterveys Ry. Viitattu: 2.12.2019
https://mieli.fi/fi/kehitt%C3%A4mistoiminta/ik%C3%A4ihmiset

Yksinäisyys ja mielen hyvinvointi. Mielenterveystalo. Viitattu: 2.12.2019
https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/oppaat/tietoa_ikaihmisten_mielenterveydesta/mielen_hyvinvointi/Pages/%C3%BDksinaisyys_ja_mielen_hyvinvointi.aspx

Ahola, M. 2012. Vanhusten yksinäisyys on valitettavan yleistä. Viitattu: 2.12.2019
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/02/14/vanhusten-yksinaisyys-valitettavan-yleista

Ikäihmisten yksinäisyys. 2019. Eläkeliitto. Viitattu: 2.12.2019
https://www.elakeliitto.fi/tietoa/ikaantyneen-mielenterveys/ikaihmisten-yksinaisyys

Arman pohjan tähden alla. 2019. Ruutu. Viitattu: 2.12.2019
https://www.ruutu.fi/series/2372185

”En ymmärrä miksi minun on pakko tehdä näitä asioita, joihin en pysty, ja jotka aiheuttavat minulle ahdistusta. Miksi ne eivät vaan voi jättää minua rauhaan…”

Näinpohti hyvin apeana yksi ihminen minulle tässä kerran. Hän olisi halunnut vaan elää omassa pienessä yhteisössään syrjässä kaupungin vilinästä tehden itselleen tärkeitä juttuja, myös pientä säännöllistä mutta osa-aikaista työtä lähellä asuvalle yrittäjälle. Yhteiskunnan viralliset toimijat vaativat lujasti tätä muuten mielestään onnellista ihmistä aktivoitumaan ja diagnoosirulla neuropsykiatrisen häiriön toteamiseksi käynnistettiin, jotta rauha saataisiin aikaan.

Tällainen tilanne ei ole mitenkään harvinainen ja se saa minut pohtimaan mitä se osallisuus itse asiassa on ja tuottaako se todella hyvinvointia? Osallisuus on sanana varmasti tuttu lähes kaikille ihmistyötä tekeville mutta läheskään kaikki eivät taida pysähtyä ymmärtämään sitä syvemmin pystyäkseen tukemaan sitä tarkoituksenmukaisella tavalla vai onko yhteiskuntamme rakenne niin jäykkä, ettei se ole mahdollista. Nämä ajatukset ainakin tulee mieleen aina kun näitä esimerkin kaltaisia ihmisiä tapaa.

Mitä se paljon puhuttu osallisuus on? Osallisuuden määritteleminen ei ole helppo tehtävä, koska se kätkee sisäänsä erilaisia sosiaali-, terveys- ja käyttäytymisteorioita, jotka lisäävät käsitteeseen omalta osaltaan tärkeitä näkemyksiä siitä miten hyvää elämää edistetään. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen työpaperi: Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa määrittelee osallisuutta näin:

”Osallisuus on kuulumista sellaiseen kokonaisuuteen, jossa pystyy liittymään erilaisiin hyvinvoinnin lähteisiin ja elämän merkityksellisyyttä lisääviin vuorovaikutussuhteisiin. Osallisuus on vaikuttamista oman elämänsä kulkuun, mahdollisuuksiin, toimintoihin, palveluihin ja joihinkin yhteisiin asioihin.”

Tämä määritelmä jättää hyvin avoimeksi sen, miten osallisuuden tulisi ihmisen elämässä näkyä ja mielestäni niin sen pitäisikin olla. Eihän osallisuus voikaan näyttäytyä kaikille samalla tavalla, kun olemme niin erilaisia. Herää vaan kysymys tuetaanko esimerkin kaltaisten ihmisten osallisuutta tarkoituksenmukaisesti?  Osa yhteiskunnasta näennäisesti syrjässä elävistä kokee kuitenkin vuorovaikutussuhteensa riittäviksi ja elämänsä merkitykselliseksi sellaisena, kuin se on, eikä haluaisi siihen suuria muutoksia.

Ongelma tässä on tietysti se toimeentulo. Toimeentuloasioissa tällainen ihminen yleensä tulee tuen piiriin ja omasta mielestään joutuu kaikenlaisten ylimääräisten toimenpiteiden kohteeksi tahtomattaan. Mutta edistävätkö nämä kaikki toimenpiteet lopulta yksilön hyvinvointia ja osallisuutta vai mahdollistavatko ne vain kohtuullisen toimeentulon? Toimeentulo on tietysti tärkeää ja ilman sitä ei voi olla hyvinvointia mutta osallisuuden osalta on varmaan aika mahdotonta tietää edistääkö tällainen toiminta sitä ja se on varmasti tapauskohtaistakin. Selvää on se, että yhteiskunnalla täytyy olla jotkut rajat ja raamit, joilla ihmisiä voidaan auttaa ja tukea. Systeemi ei vaan aina sovi kaikille mutta myös palvelee monia. Mutta jotain ehkä voisi systeemissäkin muuttaa, että se sopisi vielä useammalle.

Hakematta tulee mieleen osa-aikaisen työn ja erilaisten työmuotojen tukeminen ja yksilön omien vahvuuksien kautta paikan löytäminen yhteiskunnan toiminnan kentällä. Ihminen, joka haluaa kuitenkin tehdä työtä ja nauttii elämästään ei oikein voisi mielestäni olla uhka tai edes taakka yhteiskunnalle. Paitsi tietysti taloudellisessa mielessä. Asenteenmuutos yksilön arvoon, tekijänä eikä taloudellista hyötyä tuottavana yksilönä, vaatisi yhteiskunnalta monia muutoksia suuntaan, jota edustaa teos: Sosiaalipolitiikkaa rajallisella maapallolla. Tämä teos puhutteli minua valtavan paljon ja se pitäisi mielestäni jokaisen lukea ymmärtääkseen miten kestämätön tämä nykymaailman jatkuvaan talouskasvuun, suorittamiseen ja luonnon varojen holtittomaan kuluttamiseen perustuva toiminta on. Jatkuvan talouskasvun ajatuksesta luopumisessa, työnideologian korjaamisessa ja yhteisöllisyyden merkityksen kasvattamisessa piilee myös näiden esimerkin kaltaisten ihmisten osallisuuden ja hyvinvoinnin tukemisen avain. Jokaiselle varmasti löytyy se oma paikka ja tärkeä tehtävä, kun kaikkea ei mitata rahassa ja suorituksissa. Muutos ei tietysti tapahdu hetkessä mutta askelia kestävämpään suuntaan pitäsi mielestäni alkaa jo ottaa määrätietoisesti!

Lähteet:

Helne, T., Tuuli Hirvilammi T., Laatu, M. 2012. Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla. Kelan tutkimusosasto. KELA: Helsinki
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/34643/Sosiaalipolitiikka_rajallisella_maapallolla.pdf

Isola, A-M., Kaartinen, H., Leemann, L., Lääperi, R., Schneider, T., Valtari, S., Keto-Tokoi, A. 2017 Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehyksiä rakentamassa. Terveysen ja hyvinvoinnin laitos: Helsinki https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135356/URN_ISBN_978-952-302-917-0.pdf?sequence=1

Ekaluokkalaisten kanssa olemme koulussa jutelleet peloista ja turvallisuudesta. Olemme miettineet, mitkä asiat luovat turvallisuuden tunnetta ja ketkä ihmiset tuovat meille turvaa. Jo ekaluokkalainen osaa luetella niitä läheisiä ihmisiä, jotka ovat heille tärkeitä ja joihin he voivat luottaa, kun pelottaa. He mainitsevat äidin, isän, sisarukset ja isovanhemmat. Yleensä mukaan pääsee myös perheen lemmikki. Kun mietimme asiaa toisinpäin – kenelle sinä olet tärkeä ja kuka sinuun voi luottaa – ei vastauksen antaminen olekaan niin helppoa. Vastauksesta löytyy kuitenkin äiti ja isä. Meillä vanhemmilla onkin erittäin tärkeä tehtävä: olla perheen tuki ja turva. Perheessä kaikilla on hyvä olla, kun toimimme yhteisten sääntöjen mukaan ja välitämme toisistamme. Turvallisuuden tunne on jokaisen meidän perusoikeutemme. Kun koemme, että meillä on turvallista olla, voimme hyvin ja uskallamme olla juuri sellaisia kuin olemme.

Lapsen kasvaessa turvaverkko laajenee. Kohdataan uusia ihmisiä ja ollaan vuorovaikutuksessa yhä useamman eri ikäisen ihmisen kanssa. Harrastukset tuovat välittäviä ihmisiä ympärille. Ohjaajista ja joukkuekavereista tulee tärkeitä (Nuorten mielenterveystalo. Turvaverkkoni). Heille uskalletaan kertoa salaisimmatkin asiat ja heiltä saa apua. Turvaverkko elää ja laajenee elämän myötä. Koulun alku tuo taas lisää aikuisia ja lapsia elämään. Jokaisen meidän on hyvä tutkailla omaa olemistamme ja miettiä kenen kanssa on hyvä olla ja kuka on kiinnostunut, mitä minulle kuuluu. Jostakin uudesta ihmissuhteesta voi tulla tärkeä. Ehkä löydämme elämäämme uusia ystäviä, joille kerromme kuulumisemme. Luotettava ja läheinen ystävä tulee osaksi turvaverkkoamme. Turvaverkko laajenee myös ainakin omalla opettajalla ja vaikkapa terveydenhoitajalla. On tärkeää, että turvaverkossamme on mukana aikuisia. Aikuisella on enemmän elämänkokemusta kuin lapsella tai nuorella, siksi hänen on helppo antaa neuvoja ja apua. Usein kuunteleminen riittää. (THL. Koululaisen turvaverkko).

Meillä jokaisella on oma turvaverkkomme. Turvaverkkoon voi kuulua vain yksittäisiä ihmisiä tai se voi olla hyvinkin laaja. Turvaverkko muuttuu elämänkokemusten mukaan. Me itse voimme olla aktiivisia oman turvaverkkomme rakentajia. Osallistu ja tutustu uusiin ihmisiin. Opi tunnistamaan, millaisten ihmisten seurassa viihdyt. Hoida ystävyyssuhteita, näin turvaverkkosi pysyy kunnossa. (Nuorten mielenterveystalo. Turvaverkkoni). On erityisen tärkeää, että meillä jokaisella on ainakin yksi turvallinen kanssaihminen. Myös me olemme osa jonkun toisen turvaverkkoa. Meistä jokainen kokee elämässään hetkiä, kun tarvitsemme toisen ihmisen tukea. Puhuminen ja itkeminen auttaa yleensä pahaan oloon. On arvokasta olla osa jonkun toisen turvaverkkoa, kuunnella ja lohduttaa.

Turvaverkon tehtävä on antaa nimensä mukaisesti turvaa. Tietoisuus siitä, että meillä on joku kenen puoleen kääntyä ja keneltä pyytää apua, lisää turvallisuuden tunnetta. Tiedämme, ettei meidän tarvitse olla yksin hädän hetkellä. Turvaverkko myös vahvistaa hyvinvointiamme. (Nuorten mielenterveystalo. Kuinka selviydyn).

Koulun aloitus on iso asia lapselle ja hänen perheelleen. Lapsi tarvitsee vahvan turvaverkon jaksaakseen pitkän koulutaipaleen. On tärkeää, että koulunaloitus sujuu ilman ongelmia, jotta lapselle muodostuu positiivinen kuva itsestä koululaisena. Tässä on perheellä ja muulla lähipiirillä iso tehtävä tukea lasta ensimmäisen kouluvuoden aikana. Lapsen lähipiiri – hänen turvaverkkonsa – auttaa turvallisen arjen muodostumisessa. Heidän tehtävä on ennakoida hankalia tilanteita ja valmistaa lasta niihin. Neuvoa ja antaa vinkkejä. Onneksi koulu on tässä apuna vahvistamalla ja laajentamalla turvaverkkoa. Ilo koulukavereista, ilo koulun aikuisista ja ilo uusien asioiden oppimisesta vaikuttaa lapseen myönteisesti. Ne vahvistavat lapsen minäkuvaa ja itseluottamusta. Ja tämä taas vahvistaa uskoa itseen ja siihen, että selviän haastavista tilanteista. Hyvän kehä alkaa muodostua.

Suomen mielenterveys ry. Turvaverkko. https://mieli.fi/fi/julisteet-ja-kortit/turvaverkko-uusi

Nuorten mielenterveystalo. Turvaverkkoni. https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/tietoa_mielenterveydesta/mielenterveyden_vahvistaminen/Pages/Turvaverkkoni.aspx

Nuorten mielenterveystalo. Kuinka selviydyn? https://www.mielenterveystalo.fi/nuoret/tietoa_mielenterveydesta/mielenterveyden_vahvistaminen/Pages/kuinka_selviydyn.aspx

THL. Koululaisen turvaverkko. https://thl.fi/documents/10531/104447/Koululaisen_turvaverkko_2013.pdf

Asiakirjasalaisuus, vaitiolovelvollisuus ja hyväksikäyttökielto kuuluvaat sosiaalihuollon viranomaisen salassapitovelvollisuuteen. Salassapitovelvollisuus sitoo kaikkia sosiaali-ja terveysalalla työskenteleviä henkilöitä ammattinimikkeestä riippumatta. Vastaavaa salassapitovelvollisuus näyttäytyy myös muilla ammattialoilla, kuten kaupanalalla, mutta en lähde käsittelemään näitä aloja tässä postauksessa.

Sosiaali- ja terveysalan toimintaa säätelevät lait ja asetukset, joiden historia juontaa juurensa Hippokrateen aikaan. Tällä hetkellä sosiaalialan palveluita säätelevät muun muassa Suomen perustuslaki 731/1999, Henkilötietolaki 523/1999 , laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista 254/2015 sekä arkistolaki 831/1994 (Lähde). Nämä lait on luotu suojaamaan asiakaskuntaamme sekä turvaamaan oman toimintamme, mikäli harjoitamme toimintaamme näiden asetettujen lakien mukaan. Vaikka säädöksien ja lakien juuret ovat kaukana historiassa, ne ovat jatkuvassa muutoksessa ja tarkastelun alla. Vuonna 2016 Euroopan Unionissa hyväksytty tietosuojalain muutos aiheutti myös sosiaali-ja terveysalan palveluntuottajien keskuudessa toimintamallien muutoksia ja tarkastamista, toiminta on täytynyt muokata tietosuojalakia noudattavaksi vuoteen 2018 mennessä. Tietosuojalainmuutoksella pyritään esimerkiksi parantamaan yksilöiden henkilötietojen käsittelyn turvallisuutta ja salassapitoa sekä yksilöiden luottamusta online-palveluihin.

Sosiaalialalla työskentelevän tulee tietää hänen toimintaansa koskevat lait. Mistä asioista voin puhua työkavereilleni, entä voinko sanoa perheelleni mistään työssäni kohtaamistani asioista?

Työtämme säätelevät lait ja asetukset, mutta omat eettiset näkemyksemme ja arvomme vaikuttavat myös paljolti ajatuksiimme työssä kohtaamistamme asioista. Lastensuojelun työntekijä tietää ja ymmärtää lait, jotka määrittävät lastensuojelun piiriin kuuluvien perheiden suojelua ja kohtaamista. Hän näkee tilanteet, joissa vaitiolovelvollisuus on äärimmäisen tärkeää sekä ymmärtää asiakirjojen suojaamiseen liittyvät lainkohdat. Mutta miten työntekijä voi avata omia tuntemuksiaan ja kokemuksiaan, joita työssään kohtaa? Hän ei voi kertoa ystävälleen tai perheelleen henkilötietoja käyttäen asiakasperheestää, jossa lasten laiminlyönti on ollut niin vakavaa, että työntekijä kokee sen vaikuttaneen omaan työkykyynsä. Hän ei voi kertoa mitään tietoja, joista asiakkaat voi tunnistaa. Myöskään yksityiskohtia tapahtumista ei voi tuoda julki. Työntekijä voi keskustella ystävänsä tai perheensä kanssa tilanteesta, kun keskustelu pysyy työntekijän puolelta riittävän salattuna. “Olen nähnyt kamalaa laiminlyöntiä työssäni ja se järkyttää minua”, tämänkaltainen lause ei paljasta asiakkaista mitään.

Mikäli työntekijä kokee kohtaamiensa tilanteiden tai asiakkaiden vaikuttaneen työkykyynsä tai tilanteet mietityttävät työntekijää, hänen tulee keskustella esimiehensä tai kolleegoidensa kanssa. Työyhteisön sisäisissä keskusteluissa voidaan käydä läpi tilanteita tarkemmin, mutta jälleen on olemassa pykäliä, joiden vaatimukset työntekijän tulee muistaa. Luottamus asiakkaan ja työntekijän välillä määrittää hyvin paljon tilanteiden kulkua. Jos asiakas on kieltänyt asiakirjojensa välittämisen muille viranomaistahoille, työntekijän tulee noudattaa asiakkaan tahtoa mikäli asiakirjan sisältämä tieto ei uhkaa kenenkään turvallisuutta.

Nykyaikana haasteita salassapitoon tuovat tietotekniikan muutokset. Sosiaalialalla asiakkaiden tietoja säilytetään usein sekä sähköisenä, että paperisena versiona. Todella usein voimme lukea netistä ja lehdistä, kuinka suuren yhtiön tietokantoihin on murtauduttu ja tuhansien ihmisten henkilötiedot on anastettu. Sosiaali- ja terveysalalla tällaiset hakkerit ja tietomurrot ovat äärimmäisen vakavia, sillä kaikki potilas- ja henkilötiedot löytyvät alaan katsomatta usein myös verkosta ja tietokannoista. Mikäli tällaiseen tietokantaan murtaudutaan, on vaarassa satojen tuhansien ja maailmanlaajuisesti miljoonien ihmisten tiedot.

Myös sosiaalisten medioiden lisääntyminen tuo haasteita. Helposti kirjoitamme sosiaaliseen mediaan, WhatsApp- sovellukseen tai Facebookkiin omia mielipiteitämme ja päivitämme Instagramiin kuvia päivästämme. Vaarana on, että huomaamattamme paljastamme liikaa itsestämme tai pahemmassa tapauksessa asiakkaistamme. Facebookissa näkee usein todella tarkkaan kerrottuja päivityksiä ja tuntemieni henkilöiden postauksista olen saattanut tunnistaa henkilöitä, joita päivityksen laatija kuvailee tekstissään. Tällaiset paljastukset ovat vaarallisia ja työntekijän uralle jopa kohtalaisia. Salassapitovelvollisuus pitää niin työssä kuin työn ulkopuolellakin. Salassapitovelvollisuuden rikkomisesta työntekijä voidaan irtisanoa tai hän voi joutua korvaamaan henkilölle, jota kohtaan hän on salassapitovelvollisuuttaan rikkonut. Myös henkilö, jolle työntekijä kertoo salassapidettävää tietoa voidaan tuomita korvauksiin.

Lähteet:
https://opitietosuojaa.fi/index.php/fi/56-lainsaeaedaentoe/lait/eun-tietosuoja-asetus/23-tuleva-eu-n-tietosuoja-asetus
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/119066/Jamsa_Kirsi_Jamsa_Mika.pdf;jsessionid=51E5540474B87C5C75F04A3C23C16DB4?sequence=1
https://talentia.e-julkaisu.com/2017/eettiset-ohjeet/
https://www.minilex.fi/a/ty%C3%B6ntekij%C3%A4n-salassapitovelvollisuus
https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/toimijat-tyon-tuki-hallinto/hallinto/tiedon-hankkiminen-lastensuojelun-tarpeisiin-ja-sen-luovuttaminen/sosiaalihuollon-viranomaisen-salassapitovelvollisuus

Hyvinvoivasta työpaikasta voidaan puhua silloin, kun töihin on mukava mennä, työnteko on innostavaa ja työyhteisön jäsenet tulevast keskenään hyvin toimeen sekä yhteisen päämäärän edistämiseksi tehdään yhdessä tehokkaasti töitä. Jotta työntekijä ja työyhteisö pääsevät kokemaan edellä mainittua mielihyvää työssään, niin jokaisen on yksilönä kiinnitettävä huomiota siihen, kuinka hyvin itse voi työssään. Työhyvinvointi antaa parhaimmillaan voimavaroja ja energiaa myös vapaa-ajalle. Työntekijänä, esimiehenä sekä laajemmin organisaationa on tärkeä pohtia keinoja, joilla on mahdollista vaikuttaa työhyvinvointiin. (Suomen mielenterveys Ry 2019.)

Hyvinvoivassa työyhteisössä:

– Kannustetaan ja innostetaan
– Vurovaikutetaan avoimesti keskenään
– Annetaan positiivista palautetta puolin ja toisin
– Työmäärä pidetään kohtuullisena
– Vaalitaan luottamusta puolin ja toisin
– Toimitaan ”yhteen hiileen puhaltamisen” periaatteella
– Uskalletaan puhua työn haasteista
– Pystytään toimia muutostilanteissa

Hyvinvoiva työntekijä:

– Kokee työn imua onnistumalla ja innostumalla työssään
– Saa aktiivisesti palautetta työstään
– On vastuuntuntoinen ja motivoitunut työhönsä
– Kokee itsensä tarpeelliseksi osana työyhteisöä
– Tietää työnsä tavoitteet
– Pääsee työssään hyödyntämään omia vahvuuksiaan
– Kokee työssään tasapainoisesti yhteenkuuluvuuden- sekä itsenäisyyden tunnetta

(Työterveyslaitos 2019.)

Kuinka itse edistän työhyvinvointiani?

1. Tauot

Työskentelen varhaiskasvatuksen opettajan työssä, jossa arjen yhtä aikainen tauottaminen on monesti haastavaa ja mahdotonta. Ei lapsia voida jättää yksin, jotta kasvattajat pääsevät tauolle, vaan taukoja tulee porrastaa. Koen kuitenkin todella arvokkaaksi työhyvinvoinnin lähteeksi yhteiset tauot – sillä kokoonpanolla, joka on mahdollista järjestää. Yhteiset tauot luo yhteisöllisyyden tuntua, sekä tuo meitä lähemmäs toisiamme.
Monesti huomaan myös, että tauot meinaavat jäädä päiväkodissa kokonaan pitämättä, sillä ”tauolla” on herkästi taipumus tehdä samalla paperitöitä tai keskustella työasioista, joita lapsiryhmässä ei ole ennättänyt tai pystynyt. Mielestäni jokaisessa työyhteisössä olisi syytä tehdä yhteinen ohjeistus taukojen pitämiseen, jotta tauot tukisivat työhyvinvointia ja yhteisöllisyyttä.

2. Vapaa-aika

Tämä on seikka, jonka kanssa olen paininut. Itselläni herkästi työasiat ja -tehtävät kantautuvat mielessä vapaa-ajalle. Ehkä tämä onkin monen nuoren työntekijän haaste. On kuitenkin opittava pitämään työ ja vapaa-aika erillään, jotta riittävä motivaatio säilyy näihin molempiin elämän osa-alueisiin. Aina tämä ei kuitenkaan ole helppoa ja toivoisin etenkin sosiaalialan työyhteisöihin ”valmennuksia” työn ja vapaa-ajan eriyttämiseen liittyen.

Vapaa-ajalla harrastan liikuntaa, joka tuo hyvää oloa, edistää omaa terveyttä ja tätä kautta myös jaksamista työssä. Työpäivien jälkeen tykkään lenkkeillä luonnossa ja etsiä hiljaisuutta. Oman tilan ja rauhan kokeminen päiväkotipäivän jälkeen toimii hyvänä keinona palautua arjen hektisyydestä ja melusta.

Lepo on myös tärkeässä roolissa työhyvinvoinnin ylläpitämisessä. Panostan siihen, että saan nukuttua riittävät yöunet. Annan itselleni välillä myös mahdollisuuden olla tekemättä mitään.

3. Palaute

Esimiehen, työkavereiden ja asiakkaiden palaute on se, joka saa itseni aina uudestaan ja uudestaan motivoitumaan työhöni ja tekemään uudenlaisia itsensä kehittämisen askelia.
Olen huomannut, kuinka paljon uutta energiaa positiivinen palaute voikaan antaa ja tämän vuoksi olen halunnut jakaa sitä työyhteisössä. Viimeisimpänä laitoin jokaisen työkaverin pukukaapin oveen lapun, johon he saivat positiivisia mainintoja. Tämä toi iloa ja valoa jokaisen päivään sekä motivaatiota tulevaisuuteen. Työn ohjauksessa ollaan myös ohjatusti harjoiteltu palautteen antamista ja vastaan ottamista.

Positiivisen palautteen ohella myös rakentava palaute tukee työhyvinvointia osaltaan. Ilman rakentavaa palautetta on mahdotonta kehittyä. Rakentavan palautteen saaminen voi saajasta tuntua aluksi vaikealta, mutta jokaisen tulisi nähdä rakentava palaute mahdollisuutena kritiikin sijaan. Toki tämä kaikki on kiinni siitä, millä tavalla rakentava palaute annetaan, sillä rakentavan palautteen voi antaa positiivisessa hengessä. Jokaisen tulisi harjoitella rakentavan palautteen antamista ja vastaan ottamista.

4. Kehittyminen ja uuden oppiminen

Kehittyminen ja uuden oppiminen tuo itselleni ”uutta potkua” työhön. Esimerkkinä voin nostaa esille tämän hetkiset sosionomi-opinnot. Opinnoista kertyneen tiedon hyödyntäminen käytäntöön lisää minussa innokkuutta. Koen myös erityisen motivoivaksi sen, että pystyn edetä urallani.

5. Työyhteisön virkistystapahtumat

Yhteiset virkistystapahtumat taukojen tapaan lisäävät yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. On tärkeää, että organisaatio mahdollistaa yhteishengen lisääntymisen varsinaisen työn ulkopuolella – kiireettömässä ympäristössä.

Itse olen omassa työyhteisössä vastuussa virkistystapahtumien suunnittelemisesta ja järjestämisestä. On mahtavaa huomata yhteishengen tuoma voima, joka on jokaisen virkistyspäivän jälkeen kasvanut entisestään. Mielestäni työyhteisö toimii tehokkaimmin työssä silloin, kun yhteisöllisyys ja työntekijöiden osallisuus pääsee välittymään.


Olisi mielenkiintoista kuulla, mitkä tekijät edistävät sinun työhyvinvointiasi?
-Meri-Tuuli


LÄHTEET:

Työhyvinvointi. 2019. Työterveyslaitos. Viitattu: 23.11.2019. https://www.ttl.fi/tyoyhteiso/tyohyvinvointi/

Työhyvinvointi – miten voit edistää omaa hyvinvointiasi? 2019. Suomen mielenterveys Ry. Viitattu: 23.11.2019.
https://mieli.fi/fi/mielenterveys/hyvinvointi/ty%C3%B6hyvinvointi-miten-voit-edist%C3%A4%C3%A4-omaa-hyvinvointiasi

”Uskotko sinä, että nämä kulttuuriset menetelmät ovat tulevaisuutta sosiaalialalla?”, kuului erään sosionomiopiskelijatoverin kysymys, kun olin pitämässä esitelmää työstäni ja kerroin kulttuuristen menetelmien käytöstä ohjaustyössä. Olin hämmästynyt enkä itse asiassa edes muista tarkkaan mitä vastasin luokalliselle kanssaopiskelijoita mutta kysymys jäi askarruttamaan minua. Ei sen tähden, että olisin ollut epävarma vastauksestani mutta jäin pohtimaan saavatko sosionomiopiskelijat riittävästi ajantasaista tietoa tästä aiheesta, joka kuitenkin näkyy maassamme mm. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Sosiaali- ja terveysministeriön yhteisissä hankkeissa?

Taide- ja kulttuuri hyvinvoinnin tuottajana ovat olleet lapsipuolen asemassa jo pitkään. Monen yksilöt tietävät ja tunnustavat taiteen ja kulttuurin voimaannuttavat vaikutukset ja se on toisaalta itsestään selvää. Mutta, kun olisi tarvetta saada ammatillista kulttuuritoimintaa esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla menevät rahahanat kiinni, koska näyttöä ei tunnu taide- ja kulttuurimenetelmien hyvinvointivaikutuksista olevan riittävästi. Elämme kuitenkin tässä asiassa tärkeitä aikoja ja tilanne muuttuu. Esimerkiksi vuonna 2020 on terveyden edistämisen määrärahaa suunnattu mm. kulttuurihyvinvointiin ja kulttuuritoiminnan saavutettavuuteen.

Kulttuurin hyvinvointivaikutusten tutkimusta tehdään kaiken aikaa. Tuloksia julkaistaan ja niiden pojalta tehdään jatkotoimenpiteitä. Tärkeimpänä kotimaisena julkaisuna pitäisin Terveyttä ja hyvinvointia edistävän taide- ja kulttuuritoiminnan yhteistyöryhmän raporttia ja jatkotoimenpide-ehdotuksia, ”Kulttuuri ja taide hyvinvoinnin edistäjinä sosiaali- ja terveydenhuollossa, työelämässä ja koulutuksessa”. On valtavan hienoa, että meillä Suomessa tehdään näin tärkeän asian eteen töitä ja todella uskon, että taiteen ja kulttuurin käytöllä olisi valtavat mahdollisuudet ennaltaehkäisevässä sekä hoitotyössä sosiaali- ja terveysalalla.

Ratkaisevassa asemassa ovat tietysti myös oppilaitokset, joka kouluttavat uusia ammattilaisia ymmärtämään kulttuurihyvinvointia. ”Kulttuuri ja taide hyvinvoinnin edistäjänä” -raportissa todetaan, että aiheeseen liittyvä tarjonta eri oppilaitoksissa vaihtelee mutta toiminnalliset menetelmät ovat jo läsnä lähes kaikkialla missä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia koulutetaan. Itse näkisin todella tärkeänä, että opiskelijat ainakin ohjattaisiin ajantasaisen tiedon ääreen, jos muutaman opintopisteen mittaista suurempaa toiminnallisten menetelmien opintojaksoa ei mahdu opintoihin. Valtavan hyvä tietopankki on Taikusydän, taiteen, kulttuurin ja hyvinvoinnin valtakunnallinen yhteyspiste, jonka ”Julkaisut” osiosta löytyy paljon luettavaa myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.

Hyvää ja tärkeää luettavaa aiheesta on myös tuore WHO raportti taiteen terveys ja hyvinvointivaikutuksista, ”What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being?” Raportissa tärkeimpiä mielenkiintoisimpia, joskaan ei yllättäviä, mainittuja taiteen havaittuja vaikutuksia olivat erilaiset ennaltaehkäisevät ja hyvinvointia tukevat vaikutukset sekä sairauden hoidolliset vaikutukset. Raportin mukaan taiteen keinoin voidaan mm. tukea terveyttä sosiaalisen hyvinvoinnin kautta, tukea lapsen kehitystä tai asiakkaan terveellisiä elämäntapoja. Voidaan tukea mm. neurologisten ja mielenterveyspotilaiden hoitoa, lievittää trauman vaikutuksia ja helpottaa fyysisen sairauden tai saattohoitoa. Siis taiteen kautta voi vaikuttaa moniin asioihin.

Tämän kirjoituksen kuvitus: https://unsplash.com/.

Toivon, että olisin osannut vastata näin sille opiskelutoverille, joka kysyi tätä asiaa ja herätti minut hiomaan vastaustani tähän kysymykseen, jos sen vielä kohtaan. Ja varmasti kohtaan. On hyvin hämmentävää miten paljon kulttuuristen menetelmien osaajana saa vastaansa vähättelevää asennetta näiden menetelmien kanssa työskentelystä, aivan kuin ne olisivat jotenkin vähempiarvoisia, kuin vaikka keskusteluapu tai muu ohjaustyö. Näinhän se ei ole, vaan kaikella on paikkansa. Onneksi näen työni vaikutuksia päivittäin ja saan lukea näitä tutkimusraportteja. Se luo uskoa siihen, että taide ja kulttuuri saavat taas yhteiskunnassamme arvoisensa paikan hyvinvoinnin edistäjänä.

LÄHTEET:

Sosiaali- ja terveysministeriö, Kulttuurihyvinvoinnilla vahva jalansija Suomessa 2019 https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/kulttuurihyvinvoinnilla-vahva-jalansija-suomessa

Sosiaali ja terveysministeriö, Kulttuuri ja taide hyvinvoinnin edistäjinä sosiaali- ja terveydenhuollossa, työelämässä ja koulutuksessa – Terveyttä ja hyvinvointia edistävän taide- ja kulttuuritoiminnan yhteistyöryhmän raportti ja jatkotoimenpide-ehdotukset 2019 http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161547/Rap_34_2019_Kulttuuri%20ja%20taide%20hyvinvoinnin%20edistajina.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden edistämisen määräraha 2019 https://stm.fi/rahoitus-ja-avustukset/terveyden-edistamisen-maararahat

Taikusydän, etusivu 2019 https://taikusydan.turkuamk.fi/

Taikusydän, Sosiaalinen osallisuus ja syrjäytymisen ehkäisy, 2019 https://taikusydan.turkuamk.fi/tietopankki/julkaisut/tutkimus-2/sosiaalinen_osallisuus/

WHO, What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? 2019 https://apps.who.int/iris/bitstream/handle/10665/329834/9789289054553-eng.pdf

Photo by The HK Photo Company on Unsplash Photo by Shelby Deeter on Unsplash

Monogaaminen suhde väistyy avoimempien, vapaampien suhteiden tieltä. Avioliiton ja parisuhteen arvostus on laskenut, yksilön toiminta ja itsenäisyys korostunut. Katoaako ihmisten romanttinen yhteys?

Ei varmasti. Totta on, että monogaaminen eli suhdemuoto, jossa romanttiset ja seksuaaliset teot ovat vain parisuhteen osapuolten väliset eli suhde on suljettu, on tehnyt tilaa uusien suhdemuotojen saapumiselle (hyvakysymys.fi). Suhdemuodot ovat kehittyneet kautta aikojen ja etenkin viimeisten vuosikymmenten aikana. Perinteisen kahden henkilön välisen suhdemuodon rinnalle on tullut polyamorista-, avointa-, romanttisesti avointa- sekä seksisuhdetta, esimerkiksi. Kaikki nämä suhdemuodot ovat kehittyneet yksilöiden tarpeiden ja halujen kautta, niitä ei ole syötetty pakonomaisesti eikä ketään myöskään taivuteta mihinkään tiettyyn suhdetyyppiin vaan yksilöillä on täysi vapaus valita oma suhdetyyppinsä lain sallimissa rajoissa. Kaikissa parisuhteissa tai ihmisten välisissä suhteissa ylipäätään ei tarvitse näkyä seksiä tai sen merkkejä tai suhde voi olla pelkkää seksiä ilman muita tunteita. Suhteiden moninaisuus on nyky-yhteiskunnassa näkyvää.

Parisuhteiden muodon muuttumisen lisäksi myös suomalaisten avioliittoelämä on muuttunut vuosikymmenten aikana. Suomessa määritettiin vuonna 1734 kirkollinen vihkiminen pakolliseksi sinetiksi avioliitolle. Historiaan katsottaessa avioliitto oli Suomessa arvostettu ja tärkeä osa ihmisten elämän ketjua sekä yhteisöllisyyttä, sillä avioliittojen kautta yhteisöjen rakenteita lujitettiin ja lujitettiin sukujen valtaa maanomistuksessa. Suomen historiassa oli myös hyvin yleistä, että vanhemmat liittyivät suurelta osin lasten avioliittoihin esimerkiksi puuttumalla kumppanin valintaan. Myös parisuhteen kesto ennen avioliittoa oli 1900-luvun alkupuolelle asti lyhyttä, sillä ennen avioliittoa tapahtuva romanttinen toiminta oli epäsuotavaa tuohon aikaan. Nykyisin seurustellaan useimmiten vähintään muutaman vuoden ennen avioliittoa.

Toisaalta avioerojen määrä on ollut jatkuvassa nousussa 2000-luvulle asti. Vuonna 1970 avioeroja kirjattiin 6000 kappaletta, kun vuonna 1990 avioeroja oli jo 13 000. Vuoteen 2014 mennessä avioerojen määrä on tasoittunut ja pysynyt lähes koko 2000-luvun noin 13 500 eron määrässä. Toisaalta myös solmittujen avioliittojen määrä on laskenut viimeisen vuosikymmenen aikana tasaisesti; vuonna 2001 solmittiin yli 31 tuhatta avioliittoa, kun vuonna 2017 lukema oli reilu 23 tuhatta.

Miksi parisuhdemuodot ja avioliiton merkitys on muuttunut? Syitä muutoksille on monia ja lähden avaamaan vain muutami selkeitä havaintoja. Nämä esimerkit eivät ole kärjistettyjä, vaan täysin omia havaintojani. (Aiemmin = 1900-1960- vuosina)

• Vaatimukset parisuhteelle: Aiemmin parisuhde ja mahdollinen avioliitto toi turvaa sen osapuolille etenkin taloudelliselta näkökannalta. Parisuhde antoi osapuolilleen jotain konkreettista rakkauden lisäksi, yleensä tukea talouteen tai töiden hoitamiseen. Myös miesten ja naisten työt olivat aiemmin melko selkeät ja parisuhteen kautta tasapaino näissä töissä säilyi. Mies teki rankat työt ulkona, naisen kokatessa ruokaa perheelle. Nykyään ihmiset ovat vaativampia parisuhteen laadussa, itsearvon kunnioittamisessa sekä parisuhteen täydellisyyden hakemisessa. Nykyaikana ihmisen itsenäinen ja vapaa toiminta sekä omien valintojen tekeminen on hyvin puhuttava ja kannustettu tavoite, mikä heijastuu selvästi myös parisuhteisiin. Opintojen suorittaminen, työuran alkuun saattaminen ja taloudellinen toimeentulo ennen perheen perustamista on yhteiskunnan luomaa painetta. Myös parisuhteen sisältö on muuttunut. Tavallinen turva ja lämpö ei riitä, tarvitaan kipinää ja yllätyksiä. Aiemmin lampun vaihto riitti kumppanin onnellisuuteen, nyt vaaditaan uuden lampun keksintää saman lopputuloksen saamiseen. Suhteet ovat lyhyempia, kumppaneita kokeillaan etsittäessä oikeaa ihmistä rinnalle.
• Vaatimukset kumppanille: Aiemmin kumppanin valintakriteerit ovat kohdistuneet työkykyisyyteen, taloudelliseen varantoon sekä mahdollisesti sukujuuriin. Nykyään ihmiset voivat etsiä kumppania pidemmän aikaa ja tiukemmilla kriteereillä, sillä sosiaalinen media ja kansainvälistyminen on luonut ihmisille varaa valita. Kumppanin ei tarvitse olla naapuritalon Jaska tai Taina vaan suhteita luodaan yli maantieteellisten rajojen. Kumppani voi olla vastakkaista tai samaa sukupuolta, eikä ihmisten tarvitse enää pelätä oman seksuaalisen suuntautumisen ilmaisemista (vaikkei Suomessakaan olla vielä täysin suvaitsevaisia asian suhteen).
• Ongelmatilanteet: Aiemmin parisuhteen ongelmat selvitettiin kasvotusten ongelmien ilmetessä tai ainakin lähiviikkoina tilanteesta. Toisen ärsyttävät piirteet ja toiminnat siedettiin tai sitten lähdettiin evakkoon naapuriin muutaman kilometrin päähän hetkeksi hengähtämään. Naapurin MattiPirkko oli tukena ja antoi mahdollisesti vinkkejä tai patisti puhumaan asiat halki. Nykyään eii riitä, että asiasta keskustelee kumppanin kanssa tai avautuu ystävälle tilanteesta vaan riidat viedään sosiaaliseen mediaan ja asioita puidaan suuren yleisön edessä. Seuratessani Facebookin Naistenhuonetta, olen joutunut toteamaan nyky parisuhteiden olevan todella herkkiä ja haavoittuvia, pienestäkin asiasta voidaan nostaa suuri metakka ja “jätä se sika”- on ensimmäinen vinkki naiselta toiselle haastavissa tilanteissa. Kumppani saatetaan nolata jakamalla screenshotteja yksityisistäkeskusteluista, kumppanin ex-vaimo lytätään kommenttikentissä tai kumppanin tavarat poltetaan tämän poissaollessa ja tietenkin asia täytyy kuvata ja julkaista Instagramissa.
• Avioliiton merkitys: Aiemmin, kuten jo useasti on todettu, avioliitto loi sen osapuolille turvaa ja elämän jatkuvuutta.Taloudellinen elämä helpottui, työnmäärä puolittui ja osapuolilla oli roolit avioliitossa. Avioliitto oli toivottava askel ennen perheen perustamista, esiaviollinen seksi ja naimattoman naisen lapset olivat häpeällisiä 1900-luvun alkupuolella. Nykyään pohditaankin, onko avioliiton merkitys enää yhtä vaikuttava kuin aiemmin? Onko kahden ihmisen rakkauden solmiminen kirkollisin menoin tai maistraatissa yhtä merkittävä askel kuin aiemmin vai pitäisikö avioliiton sijasta siirtyä parisuhteiden rekisteröimiseen? Avioerojen määrä on noussut tasaisesti ja arviolta joka toinen liitto päättyy eroon. Onko eroaminen nykyisin liian helppoa, ovatko syyt erolle heppoisampia kuin aiemmin vai onko parisuhteen, työelämän ja yhteiskunnan luomat paineet liian kovat?

En usko, että ihmiset eroaisivat helpommista syistä kuin aiemmin. Yhteiskuntarakenteet ja -paineet ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana valtavasti. Ympäristö luo painetta elämälle niin työn kuin perheen kautta. Työyhteisö odottaa edistymistä ja kehittymistä uralla, taloudellinen tilanne riippuu omasta menestyksestä sekä työllisyysnäkymistä. Perhe-elämälle luodaan jatkuvasti uutta kehyskuvaa ja raamia, johon tulisi mahtua. “Testaa oletko hyvä äiti…” , “10 vinkkiä kasvatukseen” tai “Tutkimusten mukaan toimimalla näin lapsesi on onneton”. Nämä otsikot voivat sisältää tieteellistä kirjoitusta, joka on totta ja todellakin tutkittua tai nämä voivat olla otteita lööppilehden etusivulta. Perheiden paineet ovat kovat, lapsilta odotetaan hyviä Pisa-tuloksia ja menestymistä opinnoissa, jotta he voisivat jatkaa työelämän pyörässä. Samaan aikaan, kun vanhemmat pyörittävät omaa työuraansa ja kodin arkea, pitäisi muistaa itsestä huolehtiminen: ahkera kuntosalitreeni, terveellinen ruokavalio, itsensä sivistäminen… Ainiin, ja se parisuhde! Katri Manninen toteaakin Väestöliiton artikkelissa ihmisten yleensä tekevän pienistä ongelmista suurempia, tämä lisää jälleen stressihormonien eritystä ja sitä kautta myös suurentaa jälleen ongelman kokoa.

Ei siis ole kyse pelkästään ihmisten luovuttamisesta parisuhteessa vaan eron syyt pohjautuvat usein moniin eri asioihin ja tekijöihin. Nykyihminen ei ole heikko suorittaja vaan ennemmin hyperaktiivinen monisuorittaja, joka pyrkii vaikuttamaan ja kykenemään kaikkeen yhtä aikaa. Tällöin oma ja parisuhteen hyvinvointi on koetuksella, vaikeudet kasaantuvat ja ongelmia ei ehditä ratkaisemaan ajoissa. Apukeinoja parisuhteen onnellisuuden ja toimivuuden parantamiseksi on eri sivustot pullollaan, joten jo kotisohvalta voi aloittaa ongelmiin tarttumisen. Mikäli ongelmien juuret ovat liian syvällä on mahdollisuus ammatiavun tuen saamiselle. Pariterapia, parisuhdekurssi, parineuvoja ja muut parisuhteen ammattilaiset pyrkivät edistämään pariskuntien ongelmien ratkaisemista keskustelun ja toiminnan kautta. Aina tarinan onnellinen loppu ei ole yhdessä jatkaminen vaan joskus eroon päätyminen voikin tuoda suurimman helpotuksen parisuhteen osapuolille.

Tärkeintä suhteeseen tai suhteesta lähdettäessä on ihmisen onnellisuus. Ilman pyyteetöntä onnea ja rakkautta on mahdotonta luoda kestävää, tasapainoista ja molemmat tyydyttävää suhdetta.

Photo by Allan Filipe Santos Dias on Unsplash Photo by Jordan Whitfield on Unsplash Photo by Leighann Renee on Unsplash Photo by bhuvanesh gupta on Unsplash

~Ansku